Hyvä, paha lobbaus

Päätöksentekijät tarvitsevat lobbareiden välittämää tietoa. Sen sääntely lisäisi Suomessakin päätöksenteon avoimuutta ja lobbauksen hyväksymistä.

Teksti Sari Eskelinen Kuvat Raija Törrönen ja Varpu Heiskanen

Valtakunnansovittelija Minna Helteen siirtyminen Teknologiateollisuuteen nosti keskustelun pyöröovi-ilmiöstä pintaan keväällä.

– Suomessa pyöröovi-ilmiö on lobbauksen osalta konkreettisin asia, joka tarvitsisi nimenomaan oikeudellista sääntelyä. Esimerkiksi Euroopan unionissa komissaareja koskee kahden vuoden kielto lobata entistä työnantajaansa, sanoo apulaisprofessori Emilia Korkea-aho.

Korkea-aho lukeutuu niiden harvojen juristien joukkoon, jotka ovat tutkineet lobbausta. Parhaillaan hän selvittää muun muassa sitä, kuinka kolmannet maat yrittävät vaikuttaa Euroopan unionin päätöksentekoon ja kuinka lobbari määritellään erilaisissa sääntelykonteksteissa.

Euroopan unioni on suitsinut lobbausta viime vuosina reippaalla kädellä. Parhaillaan neuvotellaan muun muassa pakollisesta lobbarirekisteristä.

– Viimeisen kahden vuoden aikana myös jäsenvaltioissa on kiristetty lobbausta koskevia sääntöjä ja käytänteitä selvästi. En usko, että Europan unionin tasolla on tarvetta sinänsä uusille keinoille. Tärkeämpää on varmistaa, että säännöksiä noudatetaan.

 

Suomea voi kutsua lobbauksen suhteen villiksi länneksi. Meillä ei ole juuri puhuttu lobbauksessa, ja julkiseen keskusteluun se on noussut vasta viime vuosina.

Suomessa ei ole lobbausta koskevaa lainsäädäntöä. Lobbarit ovat itse laatineet eettisiä ohjeita ja viestinnän alan ammattilaisten järjestöllä ProComilla on jäsenilleen lobbarirekisteri.

– Oikeussääntely ei kuitenkaan ole ainoa tapa varmistaa asianmukainen ja avoin lobbauskulttuuri. Suomessakin olisi syytä ihan ensimmäiseksi käydä julkista keskustelua siitä, kuinka päätökset tehdään, kuka niihin voi vaikuttaa ja millä resursseilla, sekä minkälaista on demokraattisesti hyväksyttävä lobbaus.

Korkea-aho muistuttaa, ettei kaikki lobbaus ole ongelmallista.

– Päätöksenteko ei onnistu ilman lobbareita. Asioista tulee jatkuvasti monimutkaisempia ja vaikeammin hahmotettavia, joten lobbareiden välittämä tieto on tärkeää. Toki päätöksentekijöiden on oltava entistä kriittisempiä saamansa tiedon suhteen.

Erilaiset lobbarirekisterit, virkamiesten pitämät tapaamispäiväkirjat, osittaiset tapaamiskiellot sekä lainsäädännöllinen jalanjälki ovat esimerkkejä mahdollisista lobbauksen sääntelykeinoista. Korkea-aho vetää parhaillaan valtioneuvoston kanslian rahoittamaa TEAS-hanketta, jossa selvitetään, millaisia kansainvälisiä malleja lobbarirekistereille on.

– Tärkeintä kuitenkin on, että vaikuttaminen päätöksentekoon on läpinäkyvää, ja että tieto siitä on helposti saatavilla.

Kuva:

Lobbaus voi olla kohtuutonta ja epäasiallista. – Sitä koskevalla sääntelyllä pyritään varmistamaan eri tahoille tasapuoliset vaikutusmahdollisuudet sekä välttämään päätöksentekijöiden painostus ja tietojen hankinta laittomin keinoin tai erioikeuksin, Emilia Korkea-aho toteaa.

Julkaistu Saima-lehdessä 2/2018