Blogi

Webinaari 10.9.2020: Biotalouden koulutukset jatkuvan oppimisen tarjonnassa

Osana jatkuvan oppimisen korkeakouluyhteistyötä Itä-Suomessa Karelia-AMK, Itä-Suomen yliopisto ja Savonia-AMK toteuttavat webinaarisarjan jatkuvan oppimisen teemalla. Torstaina 10.9. järjestettävässä webinaarissa teemana on biotalouden koulutukset jatkuvan oppimisen tarjonnassa. Tilaisuudessa käydään läpi korkeakoulujen käytännön toteutuksia ja suunnitelmia biotalouden koulutustarjonnan kehittämiseksi. Webinaari on suunnattu jatkuvan oppimisen kehittämisen parissa työskenteleville ja kaikille aiheesta kiinnostuneille. Aika: torstai 10.9.2020 klo 13–14 Paikka: […]

Lue lisää

Osaamisen kehittämisen mahdollisuuksia Tansaniassa

Toteutimme helmikuussa mielenkiintoisen opintomatkan Tansaniaan. Matkan aikana selvitimme koulutusvientimahdollisuuksia ja tapasimme kumppanitahoja neljän eri kaupungin alueella. University of Sokoinen palaverissamme kävi ilmi, että harva paikallinen yritys käyttää kestävän kehityksen menetelmiä, mutta joitakin kiinnostavia avauksia on vireillä. Esimerkiksi Morogoron alueella on jonkin verran puupellettien tuotantoa, biohiiliyritys sekä kestävää kehitystä edistävä Char Coal Union. Biohiilen hyödyntäminen peltoviljelyssä […]

Lue lisää

Erikoistumiskoulutus yritysten ja korkeakoulujen yhteistyön foorumina – Mitä opimme?

Kokoonnuimme pohtimaan otsikon kysymystä Itä-Suomen biotalouden erikoistumiskoulutuksen päätösseminaariin kesäkuun alussa. Alun perin perinteiseksi ja kokopäivän mittaiseksi kontaktitapaamiseksi suunniteltu tapahtuma muuttui poikkeuksellisen kevään aikana etätoteutukseksi, joka järjestettiin Zoom-alustan ja Howspace-ympäristön yhdistelmänä tiiviinä kahden tunnin verkkoseminaarina. Työpajatyöskentelyn toteutukseen ja ohjaamiseen saimme vetoapua Mukamakselta. Seminaarin avauspuheenvuorossa hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Anssi Niskanen (Suomen metsäkeskus) johdatteli jatkuvan oppimisen pariin ja […]

Lue lisää

Biotalouden erikoistumiskoulutus kehittyy Itä-Suomessa

Biotalouden erikoistumiskoulutus kehittyy Itä-Suomessa Vuoden 2018 syksyllä aloitettu Itä-Suomen yliopiston, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Karelia-ammattikorkeakoulun yhteisesti toteuttama biotalouden erikoistumiskoulutus oli onnistunut kokonaisuus. Tämä käy selväksi opiskelijoiden palautteista. Koulutuksen sisältö sopi hyvin opiskelijoiden oman osaamisen täydentämiseen ja heidän edustamiensa organisaatioiden kehittämistarpeisiin. Hyvää palautetta tuli myös mahdollisuudesta yhteisiin keskusteluihin ja verkottumiseen, erityisesti lähipäivien yhteydessä. Eniten kehittämistä nähtiin opiskelijahallinnossa ja […]

Lue lisää

Miltä biotalouden erikoistumiskoulutus näyttää arvioinnissa?

Miltä biotalouden erikoistumiskoulutus näyttää arvioinnissa? ”Sain uusia ajattelutapoja!” ”Tuli kokonaiskäsitys biotaloudesta!” Näin tuumaavat Biotalouden erikoistumiskoulutuksen opiskelijat jatkuvan oppimisen arviointiraportissa, joka teetettiin loppuvuodesta 2019 Itä-Suomen yliopistolla. Arvioinnissa ulkopuolinen taho selvitti Biotalouden erikoistumiskoulutuksen ensimmäisen toteutuksen toimivuutta ja koulutuspalveluiden tavoitteiden toteutumista. Arviointi perustui kirjalliseen materiaalin sekä opettajien, opiskelijoiden, oppilaitosten ja sidosryhmien haastatteluihin. Tehokkaita kokonaisuuksia ja selkeää ohjausta Biotalouden […]

Lue lisää

Joulutervehdys

Joulutervehdys  Tänä syksynä olemme päässeet jakamaan todistuksia koulutuksestamme. Olemme keränneet ja saaneet paljon palautetta opiskelijoiltamme ja syksyn aikana onkin käynnistynyt tiivis opetussuunnitelman kehittäminen. Ensi kevään aikana aukeaa opiskelijahaku entistä ehompaan Bioerko-koulutukseemme, joka käynnistyy syksyllä 2020. Päivitämme tiedot opiskelijavalinnoista ja uudesta opetussuunnitelmasta verkkosivuillemme heti alkuvuodesta, joten kannattaa pysyä kuulolla. Jos biotalouden erikoistumiskoulutus kiinnostaa, niin kannattaa myös […]

Lue lisää

Yrityslähtöisyys ja palvelumuotoilu

Yrityslähtöisyys ja palvelumuotoilu biotalouden erikoistumiskoulutuksen ytimessä Ensimmäinen yhteiskehittämisen työpajapäivä järjestettiin Savonia ammattikorkeakoululla 22.5.2019. Työpajaan osallistuivat Bioerkon hanke- ja opetushenkilöstö kaikilta Bioerko Itä-Suomen kampuksilta. Työpajan totetuksesta vastasi Paju Consulting. Palvelumuotoilutyöpajassa heräteltiin ajatuksia yhtenäisen toimintakulttuurin merkityksestä. Lähestyminen palvelumuotoiluun aloitettiin Bioerkon arvojen kautta, tunnistamalla koulutusohjelman vahvuuksia ja sanottamalla yhteisiä kehittämisen kohteita. Lisäksi paneuduttiin yhteistyöyritysten tarpeisiin ja kontaktointiin kartoittamalla erilaisia yritysprofiileja. […]

Lue lisää

Bioerko-opiskelijan mietteitä

Mitä biotalous on ja miten sen saamme myytyä paremman tulevaisuuden toivossa? Bio- ja kiertotalous kattaa 80 % maailmantaloudesta, miten saisimme muutettua maailman siihen suuntaan, että tuotteet ja palvelut vastaisivat annettuja lupauksia? Greta Thunberg on tuonut selvästi esille, että nykynuoret haluavat muuttaa maailmaa. Greta on haastanut päättäjät ja nuhdellut heitä vitkuttelusta. EU on asettanut energiapolitiikan muutoksen […]

Lue lisää

Palvelua opiskelijoille ja työnantajille

Palvelua opiskelijoille ja työnantajille  Itä-Suomen Bioerkon lähipäiviä vietettiin Kuopiossa 13.-14.6. Ohjelmassa oli työpajatyöskentelyä, yritysvierailu, asiantuntijaluento, ryhmätöitä ja virkistävä risteily Kallavedellä.  Itä-Suomen Bioerko-tiimi on järjestänyt kaksi muotoilutyöpajaa, joissa Biotalouden erikoistumiskoulutusta on kehitetty palvelumuotoilun työkaluin. Työpajat järjestettiin yhdessä Paju Consultingin kanssa ja ensimmäisessä muotoilutyöpajassa (6.5.) pohdittiin Biotalouden erikoistumiskoulutuksen kohderyhmää ja sitä, millaisille yrityksille tuotamme koulutuksessa osaajia. Toinen työpaja (13.6.) […]

Lue lisää

Bioerko – aikaa ja tukea uuden kehittämiseen

Opiskelijan ääni Bioerkosta – aikaa ja tukea uuden kehittämiseen Itä-Suomessa Biotalouden erikoitumiskoulutus on ollut hyvässä vauhdissaan. Edellisessä blogikirjoituksessa nostettiin esille Bioerkon toteutuksessa käytettyjä pedagogisia ratkaisuja ja tällä kertaa Bioerko-opiskelija Mimma Kuurakka (ympäristöasiantuntija, Savon Voima Oyj) kertoo opiskelijanäkökulmasta mm. työelämäpohjaisesta kehittämistehtävästä. Kehittämistehtävä kytkeytyy työelämälähtöiseen haasteeseen, jota ratkotaan yhdessä akateemisen- ja työelämämentorin kanssa. KehittämistehtäväKehittämistehtävässäni pyrin rakentamaan toimintamallia, jonka avulla […]

Lue lisää
Euroopan unioni, Euroopan sosiaalirahasto, logo.
Vipuvoimaa EU:lta -logo.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus -logo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön logo.